Wednesday, September 11, 2013

Amputaatio - vai vieläkin pahempaa?

Julkisuudessa keskustellaan siitä, pitäisikö alaikäisille muista kuin lääketieteellisistä syistä tehtävät ympärileikkaukset kieltää.

Mitä mieltä ympärileikatut itse ovat? 



Lapsina ympärileikatut eivät tiedä, miltä tuntuu olla ympärileikkaamaton. Ympärileikkaamattomat eivät tiedä, miltä tuntuu olla ympärileikattu. Ehkä on aika antaa puheenvuoro aikuisina ympärileikatuille, koska heillä on kokemusta molemmista olotiloista. Blogeista ja foorumeilta löytyy lukuisia kertomuksia.


1) Alun perin täysin oireeton ja hygieniastaan huolehtinut mies ympärileikattin hänen saatuaan "avioseksistä" bakteerin, jota ei saatu lääkkeillä kuriin. Hän kertoo oireiden alkamisesta ja siitä, miten hän lopulta päätyi ympärileikattavaksi. Hän selostaa toimenpiteen ja siitä toipumisen sekä kertoo millaista on elää ympärileikattuna, kun muistikuvissa ovat vuodet ympärileikkaamattomana. Voiko toimenpidettä verrata amputaatioon. (sisältää kuvia)

http://myytitjatotuudet.blogspot.fi/


2) Mies kärsi vuosikausien ajan ahtaasta esinahasta ja sen tuomista ongelmista. Lopulta hän päätyi ympärileikattavaksi. Hän kertoo tarinansa, johon sisältyy kokemuksia myös ulkomailta. Leikkauksessa, joka kesti 20 minuuttia, ei poistettu esinahkaa aivan kokonaan. "Naislääkäri ymmärtää tarpeen paljon paremmin kuin mieslääkäri", mies kirjoittaa. (sisältää uskontoa)

http://koti.mbnet.fi/tapiok1/tiede/ympr.htm



3) Nuorelle miehelle tehtiin ympärileikkaus nukutuksessa. Hän kertoo toimenpiteestä ja siitä toipumisesta. Hän katsoo leikkauksen parantaneen huomattavasti elämänlaatuaan. Myös tyttöystävä on tyytyväinen. Mies kirjoittaa: "Nyt, kolme kuukautta leikkauksen jälkeen, olen todella tyytyväinen, että menin ympärileikkaukseen, vaikka esinahkani kireys olikin sen verran lievää, että periaatteessa olisin voinut jänistääkin. Oman kokemukseni pohjalta voin siis ympärileikkausta lääketieteellisin perustein suositella. (sisältää foorumikeskustelua)

http://keskustelu.ellit.fi/threads/ympaerileikattu-penis.1740393/page-5#post-11713682


4) Australialainen mies kertoo, kuinka hänelle tehtiin ympärileikkaus aikuisena ilman lääketieteellisiä syitä. Hän oli alkanut inhota esinahkansa alle kehittyviä eritteitä ja hajuja. Euroopassa ollessaan hän oli huomannut, kuinka italialaiset ympärileikkaamattomat miehet haisivat samanlaiselle erityisesti talvella. Hän kirjoittaa: ”Minua ärsyttää, että ympärileikkauksien vastainen lobby luo niin paljon myyttejä ja valheita ympärileikkauksesta todistaakseen näkökohtansa.” Hän on tyytyväinen siihen, että antoi tehdä itselleen ympärileikkauksen. Hän kirjoittaa: "Siitä on nyt lähes kymmenen vuotta, ja siitä lähtien olen pitänyt sitä parhaana päätöksenä, minkä olen tehnyt. Hygienia ei ole enää huolenaihe, esinahan puuttuminen pitää peniksen aina puhtaana. En ole myöskään huomannut MITÄÄN tunnon vähenemistä. Päinvastoin huomaan yhdynnän parantuneen kymmenkertaisesti ympärileikkauksesta lähtien." (sisältää englanninkieltä)

http://www.circinfo.net/men_circumcised_as_adults_tell_it_as_it_is.html

 
5) Suomalainen 22-vuotias mies kertoo, että hänet ympärileikattiin 11-vuotiaana hänen omasta tahdostaan. Hän kuvailee toimenpiteestä toipumista ja elämää sen jälkeen. Miehen mielestä ympärileikkaamisesta on ollut hyötyä. Hän kirjoittaa: "Nykyään olen tosi onnellinen, että veitikkani on ympärileikattu. Ensinnäkin se pysyy puhtaampana. Kävin armeijan itse ja leireillä ei pesulle päässyt yli viikkoon, mutta eipähän tarvinnut kärsiä "sissijuustosta", eli töhnästä, mitä muodostuu esinahan alle." Mies kertoo, että seksi sujuu hyvin, ja naiset tykkäävät. ”Kaikki naiset ovat kehuneet penistäni komeimmaksi näkemäkseen”, hän kirjoittaa. ”Tämä pienenä rohkaisuna kaikille ympärileikatuille nuorille”, mies aloittaa kirjoituksensa viimeisen kappaleen ja jatkaa: ”Itselle leikkaus maksoi henkisesti hieman, mutta nykyään olen erittäin onnellinen, enkä haluaisi esinahkaani takaisin!!” (sisältää Suomi24:ää)

http://keskustelu.suomi24.fi/t/11440915


6) Lapsena ympärileikattu maallistunut julkkisjuutalainen Ruben Stiller on joutunut ateistien kritiikin kohteeksi puolusteltuaan kauheaa silpomisrituaalia Image lehden kolumnissa. Stiller on kirjoittanut: "Kiitän edesmennyttä tohtori Apteria siitä, että hän teki minusta kahdeksan päivän ikäisenä epäluotettavan ja esinahattoman juutalaisen. Juutalainen pippelini on nauttinut elämästä liikaakin, vaikka ympärileikkauksen vastustajien mukaan tehtävänäni on kärsiä tunnottomuudesta. Olen valmis kompromissiin: parkkeeraan tästä lähtien invalidipaikalle. Paralympialaisissa tavataan!" (sisältää juutalaisuutta)

http://www.image.fi/image-lehti/esinahkaa-ei-jateta


7) Monet keskustelupalstoilla kirjoittelevista naisista ja miehistä ovat tyytyväisiä ympärileikkaukseen. A) "Tuntemani ympärileikattu mies on huipputyytyväinen leikkaukseensa, joka tehtiin 23-vuotiaana ahtaan esinahan takia. Hänellä seksistä nauttiminen parani 100% leikkauksen myötä! Ehdottomasti omien kokemusteni mukaan suosittelen kyllä leikkausta lämpimästi!" B) "Mieheni on erittäin tyytyväinen siihen että hänet on ympärileikattu, samoin varmaan myös suurinosa ympärileikatuista miehistä." C) "Niin, miehelläni siis on ympärileikattu kalu ja on upea ! Eikä kyllä ole koskaan valittanut ko. asiasta ! Seksi ainakin sujuu upeasti ja hän on ylpeä komeasta kaveristaan ! " D) "Nautin aivan täysillä ja hyvänä puolena on se että voin itse tavallaan päättää koska laukean. Voin ottaa paremmin naisen tarpeet huomioon ja tähän mennessä kaikki kumppanini ovat olleet hyvillään siitä sekä sen ulkonäösta ja hygieniasta. Tiedän kyllä että voi vaihdella tapauskohtaisesti mutta itse en ikuna haluaisi esinahkaani takaisin :)"

http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/917518/ketju/_miten_ymparileikkaus_vaikuttaa_mieskuntoon_eli_no


Edellä olevien sekä muiden internetistä löytyvien kirjoitusten perusteella voi tehdä sen johtopäätöksen, että tapaukset vaihtelevat. Joillakin ympärileikkaus on parantanut asioita, ja he ovat tyytyväisiä elämäänsä. Joillakin ympärileikkaus on johtanut huonoon tulokseen, ja he katuvat, että antoivat tehdä sen itselleen. Ratkaisevaa näyttää olevan se, millainen on ollut tilanne ennen leikkausta, ja kuinka asiantuntevasti ja hyvin leikkaus on tehty. Kyse on pienestä toimenpiteestä, jolla voi olla isot seuraukset.

Wednesday, August 14, 2013

Mielipiteitä ja mielipiteitä



Ympärileikkaukset eivät ole mikään väistämättömyys, joiden edessä on antauduttava. Ympärileikkauksia tehdään niiden laittomuudesta huolimatta, koska niistä ei rangaista niiden laittomuudesta huolimatta. Ympärileikkaukset saadaan Suomessa loppumaan, jos ne halutaan lopettaa. Kun kouluterveydenhoitaja tai neuvolantäti havaitsee silvotun elimen, hän ottaa yhteyttä poliisiin ja lastensuojeluviranomaisiin. Lapsi otetaan huostaan, ja vanhemmat tuomitaan lapsensa törkeästä pahoinpitelystä ja pysyvän ruumiinvamman tuottamisesta.
 
Jussi Halla-aho


 

USA:ssa on sodanjälkeisinä vuosina ollut rutiininomaista ympärileikata pojat - ja se myös näkyy ikävällä tavalla. USA on ollut hyvin aggressiivinen valtio maailmanpolitiikassa, ja ehkä myös nykyinen uusliberalistinen plutokratiaideologia on tämän silpomisen seuraus: yritetään kompensoida materialismilla se, mikä vajaalla seksuaalisuudella menetetään.
 
Ruukinmatruuna

 

Ympärileikkauksen heprealainen nimi Brit Mila muodostuu sanoista “liitto” ja “leikkaus”. Pelkkä leikkaus ei ole riittävä toimenpide, vaan vasta sen yhteydessä lausuttavat siunaukset täydellistävät seremonian. Leikkaus suoritetaan kahdeksan päivän ikäiselle poikalapselle, jos pojan terveys sallii. Toimenpide on nopea, turvallinen ja lähes kivuton. Varhaisen suorittamisen hyöty on siinä, että se merkittävästi vähentää esinahan tulehdusten ja sitä seuraavien ahtaumien esiintymistä ja sen korjaamista vaativia leikkauksia.
 
Daniel Weintraub  
opettaja

 

Yhdysvalloissa tunnettu ympärileikkausten kannattaja oli kalvinisti ja lääketieteen tohtori John Harvey Kellogg (1852–1943), joka tunnetaan nimellään kulkevien maissihiutaleiden kehittäjänä. Kellogg oli huomannut, että myös lapset saavat nautintoa ulostamisesta, joten hän päätteli kiinteämmän ulosteen suovan suuremman nautinnon: siksi maissihiutaleet. Kuitupitoiset hiutaleet näet tekivät ulosteesta löysemmän ja tämän Kellogg arvioi vähentävän moraalisesti turmiollista nautintoa.
 
Jussi K. Niemelä
ateisti

 

Tämän vuoksi näen ainoana mahdollisuutena kriminalisoida alaikäisille tehtävät ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset sukupuolesta riippumatta. Mikäli näihin törmätään, tulee poliisin ja lastensuojeluviranomaisten tehdä asianmukaiset toimenpiteet kuten missä tahansa lapsen silpomista koskevassa tapauksessa.

Jukka Jonninen
Vihreän miesliikkeen pj.
 

 
Tahtovatko ihmiset ajaa juutalaiset pois Suomesta? Sitähän ympärileikkauksen kieltäminen tarkoittaisi. Ympärileikkausta ei tulisi kieltää juutalaisilta. Ympärileikkaukseen kannattaisi tutustua suoraan Raamatusta. Apt. 16:3 "Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle ja otti hänet ja ympärileikkasi hänet juutalaisten tähden, joita oli niillä paikkakunnilla; sillä kaikki tiesivät, että hänen isänsä oli kreikkalainen." (Siis Paavali ympärileikkasi.)
 
nimimerkki UT, VT